Kohde

Olosuhteet

Noususuunnitelma

Akklimatisaatio

Huiputuspäivä

Hihamerkki

Huiputuspäivä

Säätiedotus 24.1.2007 lupasi seuraavalle päivälle myrskyä Chilen puolelta, aamulla oli vielä ollut komea keli. (kuva1) Kuitenkin viimeinen pistäytyminen ulos teltasta klo 22 aikoihin lupasi parempaa: myrsky pilvineen ja salamoineen näkyi etelä-itäsuunnassa ja Chilen puolella oli täysin kirkas tähtitaivas, myrsky kovine tuulineen näytti menevän sivulta ohi. Tehtiin nopea päätös lähteä yrittämään ylös huomenna, varsinkin kun minun eilisen ja tämän päivän happisaturaatioarvot yötä vasten olivat 60% ja 64%. Eli oli lähdettävä ylös tai alemmas odottamaan.

Kello soittamaan 04.00, jotta päästäisiin lähtemään klo 06.00. Turha toivo, lähtemään päästiin klo 7.30. Siinä vaan menee aikaa kun ensin pukee ylleen 6-7 vaatekertaa, hakkaa avannon lampeen ja sulattelee siitä 6 litraa juotavaa, tekee ruuat ja teet, virittelee kengät, umpigaiterit, jääraudat ja lämpöpussit. Molemmille tuli mukaan noin 2,5 litraa nestettä, johon Hartsportia tai vastaavaa. Heikillä oli termospullo, minulla kaksi Nalgenea ja niissä insulaatiopussukat. (Pekalla pari päivää myöhemmin SIG-pullo ilman eristeitä jäätyi ja halkesi. Ihan tosta noin vaan). Pikaenergiapussukoita 10-12 mukaan ja yksi pieni chips-pussi. Kuten kuvista näkyy, aurinko ehti nousemaan Puolalaisen jäätikön vierestä samalla kun lähdettiin. (kuvat 2-3) Oikaistiin Camp 3:n (5850m) takana olevan pienen jäätikön yli Polish traverselle. Meidän vauhti oli hyvä, saavutettiin usea ryhmä jo muutaman sadan metrin nousun aikana ja ohitettiin heidät. Pitkä traverse nousee ja jyrkkenee yläosastaan ja yhtyy vasemmalle kääntyen Mulas-reittiin.(kuva 4 ja 5) Sieltä oli nousemassa useampi ryhmä mukaan. Rinne kääntyi yhä enemmän vasemmalle ja jyrkkeni ja yhtäkkiä harjanteen yläpuolelta ilmestyi näkyviin Independence-hut. Tai ainaskin sen jämät 6450 metrissä. Eli matkassa ja korkeudessa oltiin jo noustu puolet. Ne helpommat metrit. Reppu pois, pidettiin taukoa, juomaa, energiaa, chipsit meni. Ja Diamox 250 mg + Burana 600mg. Diamoxista enemmän akklimatisaatiojutun puolella. Lääkkeet otin enemmänkin ennaltaehkäisevästi, me molemmat voitiin hyvin. Saatiin yhteys Camp 3:een Pekkaan radiolla ja sanottiin, että jatketaan ylöspäin. Kannustusta tuli hyvin. (kuvat 6-7)
 


Independence-hutilta alkaa pieni jyrkkä nousu harjanteelle, josta avautuu upea näkymä pitkälle traverselle kohti Canaletaa. (kuva 8-10) Sen alkuosassa olevaan kivenkoloon jätimme reput, mukaan otettiin vain välttämättömät tavarat: kamera, happisaturaatiomittari, 1 l nestettä kummallekin, energiapussukat ja hiihtolasit. Kaikki vaatteet oli jo kuitenkin päällä, joten reppuja oli enää turha kantaa. Molemmat jättivät vähän vettä reppuihin paluumatkaa varten. Loiva traverse alkoi vähitellen jyrkentyä ja vähitellen tajusimme olevan pelätyn Canaletan alueella. Viimeisen viikon kylmä ja talvinen sää auttoi nyt meitä: tallatulla polulla oli edelleen lunta, jääraudoilla oli hyvä tallustella eikä jalkojen tarvinnut livetä soralla. (kuvat 11-14) Molemmilla oli sama mielipide: onneksi ei tarvinnut kiivetä tätä valuvalla soralla. Upeat maisemat. Andit näkyvät silmänkantamattomiin. Canaleta jatkui ja jyrkkeni, muuttui vähitellen kivikoksi. Usea ohittamamme ryhmä luopui tässä vaiheessa: kolme punapukuista, jossa parrakas kaveri veti kahta naispuolista kiipeilijää, 2 kullanväriseen takkiin pukeutunutta nuorta kaveria, huipulle he eivät tulleet. Onneksi meidän ei tarvinnut edes harkita tätä vaihtoehtoa, meno oli vahvaa, 10 päivän akklimatisaatio ennen Aconcaguan puistoon tulemista oli tehnyt tehtävänsä.   

   


Vajaa tunti ennen huippua Chilen puolelta alkoi tulla pilviä ja alkoi vähitellen sataa lunta. Tuli selväksi, että maisemia ei tarvitse huipulta tähyillä. Ei se meitä haitannut. 20 askelta ja puuskutukset vähenivät loppua kohden 15 askeleeseen mutta lopulta huipulta näkyi käsiä heiluttava kaveri ja totesimme olevamme lähellä. GPS:n mukaan enää 20 metriä korkeutta oli jäljellä. (kuva 15) Kuuluisa risti löytyi ylhäältä, 5-6 muuta kaveria, englantilaisia ja slovakkeja. Englantilainen otti Heikistä ja minusta huiputuskuvat. (kuva 16-17) Oltiin pilven sisällä ja siinä vaikutti olevan sähköä, jota meidän villapipot ja jääraudat vetivät puoleensa, se tuntui kohtalaiselta kivulta päässä, polvilleen oli mentävä. Meinaan sillä tavalla sähköpurkaus laajeni Heikin ja minun päästä tasapuolisesti myös muihin huipulla oleviin ja loppui sitten. Inkan tervehdys härmäläisille?? Ylhäältä saatiin radioyhteys Pekkaan ja Heikki kertoi huiputuksen onnistumisesta, kello oli 15.10. Nousu oli kestänyt 7 tuntia 40 minuuttia. GPS näytti matkaksi 4.22 kilometriä ja kokonaisnousuksi 1548 metriä. Siitä saa nousunopeudeksi 209 metriä/tunti. Sopii ennen matkaa lukemaamme tietoon, että nousunopus ylhäällä on keskimäärin 200 m/tunti.

Alkoi hidas ja erittäin raskas paluumatka, tuuli ja lumisade oli paikoitellen ja ajoittain kovaa, hiihtolasit tarvittiin koko ajan. Paikoitellen polku oli jo hävinnyt lumeen. Ja välillä näkyi aurinko. Nappasimme vielä muutamia kuvia tuolloin (kuvat 18-21) Nestettä meillä oli liian vähän suorituksen kestoon ja se alkoi vähitellen tuntua. Kun selvisimme jyrkän Canaletan alas ja repuille, saimme lisää juotavaa ja energiapussukoita. Saavutettiin Independence-hut, puolet matkaa oli vielä jäljellä. Taapersimme eteenpäin hitaasti ja varmasti, ei varsinaisia ongelmia, väsymys vain alkoi hidastaa menoa. Teltat tulivat lopulta vastaan, pojat odottivat meitä, kuumaa vettä oli keitetty valmiiksi ja pojat auttoivat jäärautoja pois jaloista. Asioita, joita todella arvosti siinä vaiheessa. 12 tuntia oli meillä reissun kesto: Camp3-huippu-Camp3.(kuva 22).

  

teksti: Reijo Linnola